Pelko - Elviira* - Uudet Vaatteet (CD, Album)

8 comments Add yours
  1. Lyrics of UUDET VAATTEET by Elviira (FI): Maalaa kasvoille toisen ilmeen, Pukee päälleen uudet vaatteet, Kännykästä numeron poistaa, Tästä päivästä lähtien.
  2. Pelko kuuluu normaaliin tunteiden joukkoon, hän muistuttaa. Hyvästä esimerkistä käy Korkeilan mielestä lentopelko, joka on hyvin tavallinen. Suljetussa tilassa kaukana maanpinnan yläpuolella ei voi kuin istua aloillaan ja luottaa siihen, että lentäjä osaa työnsä. Tilannetta ei juuri voi itse hallita ja se on omiaan lisäämään pelkoa.
  3. Mun rinnan alueella on ollut kipua jo useamman viikon ajan. Kipu on ajoittaista, mutta kipeää sellaista. Kipua tuntuu keskellä rintaa ja terveen rinnan puolella useammassa kohdassa. Kipu tuntuu viiltona, särkynä ja tuikkeena. Joinain hetkinä kipua kestää useamman tunnin ja toisina vain tuikkivana hetkenä. Ruisrockissa kipu taas alkoi ja sai mut googlaamaan kesken keikan.
  4. Tällä viikolla edessä on ollut paljon jännityksen, jopa pelon hetkiä. Pelko on jännä tunne. Sen olemassaolosta saamme olla kiitollisia, muuten emme luultavasti olisi tallustamassa tätä maankamaraa. Esi-isillemme pelko oli selvitymisen tae. Nykypäivänä harvassa tilanteessa on kyse elämästä ja kuolemasta. Useimmiten pelon taustalla on toisenlainen pelko, ja myös tämä pelko.
  5. Lyrics of PELKO by Elviira (FI): Vähän pyydänkö liian vähän, jos mä tyydyn tähän mitä saan?, Liikaa pyydänkö liikaa, jos mä katseen suuntaan parempaan?.
  6. Pelko / Elviira - kiljathecombourfrelofzapenodedi.coinfo Vähän, pyydänkö liian vähän, jos mä tyydyn tähän, mitä saan? Liikaa, pyydänkö liikaa, jos mä katseen suuntaan parempaan?
  7. Mitä pelko on? Pelko on tunne kuten ilo, suru, viha tai kateus. Pelon tarkoituksena on ollut ihmisen kehityshistorian aikana auttaa ihmistä selviytymään olemassaolon taistelussa ympäristössä, joka on ollut täynnä vaaroja. Pelon tunne onkin ollut merkittävä ihmisen suojautumisen ja eloonjäämisen kannalta Jatka Lapsi pelkää lukemista →.
  8. Pelko on luonnollinen, selviytymistä tukeva tunne. Pelot saavat varautumaan vaaratilanteisiin, ja ne voivat kanavoitua varovaisuudeksi, vastuullisuudeksi ja viisaudeksi, joita arjessa tarvitaan. Erilaiset vakuutukset, sosiaaliturva, palohälytin tai ennakoiva elämän suunnittelu, ovat järkeviä pelon tai epävarmuuden hallintakeinoja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *